Vanhempana on helppo syyllistyä monesta asiasta, esimerkiksi siksi, että tapoja toimia vanhemman roolissa on palttiarallaa yhtä monta kuin on vanhempaakin. Monet meistä pitävät niitä omia tapoja kaikista parhaimpina, koska ne toimivat meillä, tekevät meidän lapsista iloisia ja meistä itsestämme edes joten kuten tasapainoisia ja toimintakykyisiä. Siksi onkin tosi helppo ihmetellä naapuriperheen erilaisia tottumuksia. Väärin!  Ei vaan toimi meillä!

Vanhempi, älä syyllisty turhaan


Laura Satamo kirjoitti taannoin Mamma rimpuilee -blogissaan vanhempien syyllistymisestä ja syyllistämisestä. Asioista, joista ei tarvitse syyllistyä, vaikkei vanhempana aina olisikaan täydellinen suoriutuja ja joskus menisi sieltä mistä aita on aavistuksen matalampi kuin Meksikon ja Yhdysvaltojen välille kaavailtu muuri. Teksti on hyvin helposti allekirjoitettavissa. Simppelin sormiruokakeittiön Marjut Ollila on joskus todennut maalaisjärjestä suurinpiirtein seuraavaa: Maalaisjärki on kuin pyllynreikä. Meillä kaikilla on sellainen, se on pirun henkilökohtainen, eikä sitä sovi hieroa toisen naamaan. Arvatkaa vaan sopisiko tämä toteamus mielestäni myös tapoihin olla vanhempi?

Vähintään kerran päivässä internetsin ihmeellinen maailma tarjoaa av-tasoisen jeesusteluketjun siitä miten meitsi on kekannut vanhempana kaiken ja on kyllä tosi haitallista lasten kannalta toimia toisin. Aika harvoissa tilanteissa näin kuitenkaan on. Ja kun on kyse aidosti haitallisesta tavasta olla vanhempi, ei tilanteessa paljoa nettikirjoittelut auta, vaan silloin on syytä toimia. Oikea tapa toimia on purkaa huolensa esimerkiksi kaupungin sosiaalipäivystykseen tai hätänumeroon, ei aihevapaalle tai facebook-ryhmään. Tai vaikka mahdollisuuksien mukaan tarjota omaa apuasi.

Kuva: Helianna Hartikainen

Hyvää vanhemmuutta voi toteuttaa aika monella tavalla


Olen itsekin tietyissä asioissa aika henkeen ja vereen. Minulle on ollut tärkeää esimerkiksi imettää mahdollisimman pitkään ja vaalia kasvatuksessa pehmeitä arvoja. Olen myös aika tarkka siitä, että herkkuja syödään vain silloin tällöin ja ne syödään yhdellä ja samalla happohyökkäyksellä, ei pitkin päivää napostellen. Mutta kun niitä syödään, niin niitä saa syödä hyvällä omallatunnolla.

Toisaalta olen kaivannut elämääni vauvantuoksun lisäksi muutakin. Kun vihdoin hain ja pääsin kouluun, halusin aloittaa opiskelun mahdollisimman pian. Papu oli puolivuotias, kun hän jäi ensimmäistä päivää hoitoon opintojeni alkaessa. Mummulleen, mutta kuitenkin. Pulla taas on kulkenut tässä mukana syntymästään asti. Joillekin vauva-arjessa opiskelu ei sopisi ollenkaan, ja myönnän, että on tähän meillekin tullut pientä lisämakua, jota ilman olisi kyllä pärjätty. Tämä järjestely on kuitenkin sopinut meille ja pitänyt minut järjissäni. Että se siitä.

On myös periaatteita, joita pieniäkin lapsia paljon hoitaneena, mutta kuitenkin aivan kokemattomana esikoistaan odottavana äitinä kuvittelin noudattavani kasvattajana. Sitten sain lapsen, sitten toisen ja sitten kolmannen. En ehkä niinkään myynyt periaatteitani, vaan ne ovat tässä ajan saatossa hieman pehmenneet. Esimerkiksi telkkaria ei meidän lasten pitänyt katsoa juuri ollenkaan, mutta nykyisin sitä katsotaan noin nollasta sataan tuntia päivässä. Sata tuntia silloin, kun kuumemittarin elohopea äidin kainalossa nousee napatusta ibuprofeenista huolimatta ja päivän kärkihankkeeksi jää lasten ruokkiminen, ja nolla tuntia esimerkiksi silloin, kun työ- ja opiskelupäivät venyvät raadollisen pitkiksi, eikä päiväkotipäivän loppuun mahdu juuri muuta kuin iltaruoka, -pesut ja -sadut.

Tiedän, että aika monessa perheessä toimitaan eri tavalla. Että esimerkiksi Kai Lehtisen mielestä lasten kanssa ei tarvitse neuvotella. Tai että joku toinen pitää tärkeänä olla kotona lastensa kanssa mahdollisimman pitkään. Mutta tarvitseeko minun vanhempana muuttua sen takia?

Vanhempi, älä syyllistä turhaan


Olen tässä ajan saatossa huomannut, että aika paljon vaikuttaa myös tapa jolla asian esitämme. On paljon helpompi ottaa vastaan erilaisia näkökulmia, kun ne esitetään ilman sen suurempaa tunnetta ja toisen valintoja arvottamatta. Esimerkiksi omasta lempiaiheestani, imetyksestä (koska se on about ainoa vanhemmuuteen liittyvä asia, josta minulla mielestäni on edes jotakin hajua), liikkuu jos jonkinmoista uskomusta. Korvikeruokinta, imetys ja niiden vastakkainasettelu on ainakin äitien keskuudessa todella puhuttava aihe. On ollut aika, jolloin puutuin näihin keskusteluihin hyvin hanakasti imetystä puolustaen. Myöhemmin olen voinut todeta, että asia ei oikeastaan kosketa minua. Niinpä olen tullut sellaiseen lopputulokseen, että siinä missä kyllä jatkossakin oion väärinkäsityksiä ja ohjaan oikean tiedon pariin, on minulle loppujen lopuksi ihan sama miten perhe vauvansa päättää ruokkia. Kunhan vauva saa rakkautta ja huolenpitoa.

Ei siis mielestäni kannata ihan hirveästi uhrata aikaa miettimällä miksi kaverin vauvan leikkimatto on beige tai hyvänpäiväntuttu latasi kuvan lapsestaan sometililleen.

Ole sinut omien valintojesi kanssa. Se riittää.